Kirkkonummen koulukeskus maanantaina 6.2.2012

Kirkkonummen ”kisakonkarit” ovat nyt uudenlaisen
haasteen edessä

Kirkkonummella valmentamista siivittivät huumori ja hyvä musiikki. Joukkue on tehnyt yhteistyötä jo neljän vuoden ajan ja kisoissakin he ovat ”konkareita”. He kertoivat osallistuneensa aiemmin muihinkin ammatillisiin reseptikilpailuihin.

Tämän kaltaista kouluruokakilpailua kirkkonummelaiset eivät osanneet odottaa järjestettäväksi.  ”Tämä on hienoa, tässä näkee mihin meistä on”, Ritva sanoi. Hän tarkentaa vielä, että he osaavat valmistaa hyvää ja ravitsevaa ruokaa sekä toimia yhdessä tehokkaasti asiakkaita unohtamatta.

Joukkueen kilpailuruoat löytyivät lasten ja aikuisasiakkaiden avulla. Joukkueelle oli itsestäänselvyys, että lapset ovat mukana kilpailussa alusta alkaen. Hyvää kannustusta kisaan lapset antavatkin päivittäin. Myös täällä ”ajan henki ja sanonnat” siivittävät työpäiviä. Kokit kehuvat kyllä lasten käytöstapoja. He kuulevat monta kertaa päivässä sanan kiitos. Lapset antavat kokeille myös palautetta ruoasta.

Harjoitusten edetessä ruokien esille laittoon ja viimeisten maisteluiden koittaessa, myös huumori kulkee matkassa mukana.

Mia