Hatanpään ravintokeskus Tampereen Ateria torstaina 2.2.2012

Tamperelaiset mukana todellisella kisahengellä

Ravintokeskukselle saavuttuani oli Ateria-taikureiden joukkue jo aloittanut järjestelyt valmennuspäivää varten. Joukkueen täytellessä ”Ystävänkirjaa” mietimme, miten suunnitelmat ja toiveammatit olivat osittain muuttuneet, samoin kouluruokailu omilta ajoiltamme.

Ateria-taikurit olivat ottaneet mukaan myös kysymyslapun, johon oli kerätty mieleen tulleita ajatuksia kisapäivästä, kilpailusta ja muista kilpailuun liittyvistä asioista. Asiaan oli myös täällä lähdetty todellisella kisahengellä.

Tiimillä oli jo ajatuksia kilpailupäivän työnjaosta. Joukkueen laittaessa annoksia esille keskustelimme eri vaihtoehdoista ja järjestyksestä, siitä miten ruoka olisi parhaimmillaan arvovaltaiselle tuomaristolle tarjolla. 

Hatanpään kokit eivät keskuskeittiöllä näe asiakkaitaan. Palautetta he saavat kyllä omilta lapsiltaan ja lasten opettajilta. Tätä kautta he ovat kouluruokailun arjessa mukana, vaikka lapset eivät heidän luonaan ruokailekaan. Joukkue aikoo kutsua Tampereella toimivan lasten parlamentin jäsenistöä kannustusjoukoikseen Gastro-messuille. 

Mia