Turku lähettää finaaliin kolmen kokin osaavan koplan

– Kouluruoka on aihe, joka puhututtaa, kiinnostaa ja herättää tunteita. On kunniatehtävä työskennellä sen kehittämisen puolesta. Kouluruoka voi olla lapselle ainut lämmin ateria päivässä, joten kaikki siihen liittyvät panostukset ovat plussaa, toteavat Johanna SahonenIlkka Lindgren ja Annariina Aaltonen yhteen ääneen.

Vaikka Turun tiimiläiset eivät olleet toisilleen entuudestaan tuttuja, syntyi yhteinen sävel nopeasti. Entä mistä puolitutut työkollegat, Johanna SahonenIlkka Lindgren ja Annariina Aaltonen saivat idean ja innostuksen lähteä kilpailuun mukaan?

– Esimiestemme kautta. He kannustivat osallistumaan ja vinkkasivat, että esimerkiksi sinä voisit olla sopiva kandidaatti, Annariina kertoo ja Ilkka jatkaa.

– Työkaverini osallistui kouluruokakilpailuun viime vuonna, joten heidän toimiaan seurattuani tiesin vähän etukäteen, minkälainen mielenkiintoinen projekti on edessä.

Myös kilpailureseptit löysivät maukkaan muotonsa yhteistuumin tiukallakin aikataululla.

– Menu on sovellettu ja tuunattu sopivasti perinteitä ja uutta yhdistäen, valmiiden suosikkiherkkujen pohjalta, Johanna sanoo.

Ilmassa innostusta, jännitystä ja uusia eväitä

Ilkka tekee ruokaa Rieskalähteen koululla päivittäin 1 400 hengelle. Johanna osallistuu vastaavan lounasmäärän valmistamiseen Runosmäen ravintokeskuksessa. Annariina taas tekee kiertävän kokin töitä eri kouluissa. Vuoden vaihteen jälkeen hän aloittaa vakituisena Turun klassillisessa lukiossa.

Tulevaa finaalia joukkue odottaa jännittyneellä mielellä: kilpailu on loistava paikka oppia monenlaista uutta ja tutustua uusiin kasvoihin. Kilpailu on oiva kattaus koko alan parhaista ja haastavimmista puolista.

– Kilpailu on oiva kattaus koko alan parhaista ja haastavimmista puolista, sanovat Johanna Sahonen, Ilkka Lindgren ja Annariina Aaltonen.

Turku
Rieskalähteen koulu

Jäsenet
Kokki Johanna Sahonen
Kokki Ilkka Lindgren
Kokki Annariina Aaltonen

Menu
Perinteinen lihakeitto
Kirjolohimureke ja parempi kermaviilikastike
Juustoinen punajuurikiusaus
Sämpylät

Arkisin tiimi kollegoineen valmistaa tuhansia aterioita – mm. koululaisille, vanhuksille sekä koulujen ja vanhainkotien henkilökunnalle.

– Kouluruoka on aihe, joka puhututtaa, kiinnostaa ja herättää tunteita. On kunniatehtävä työskennellä sen kehittämisen puolesta. Kouluruoka voi olla lapselle ainut lämmin ateria päivässä, joten kaikki siihen liittyvät panostukset ovat plussaa, toteavat Johanna SahonenIlkka Lindgren ja Annariina Aaltonen yhteen ääneen.

Vaikka Turun tiimiläiset eivät olleet toisilleen entuudestaan tuttuja, syntyi yhteinen sävel nopeasti. Entä mistä puolitutut työkollegat, Johanna SahonenIlkka Lindgren ja Annariina Aaltonen saivat idean ja innostuksen lähteä kilpailuun mukaan?

– Esimiestemme kautta. He kannustivat osallistumaan ja vinkkasivat, että esimerkiksi sinä voisit olla sopiva kandidaatti, Annariina kertoo ja Ilkka jatkaa.

– Työkaverini osallistui kouluruokakilpailuun viime vuonna, joten heidän toimiaan seurattuani tiesin vähän etukäteen, minkälainen mielenkiintoinen projekti on edessä.

Myös kilpailureseptit löysivät maukkaan muotonsa yhteistuumin tiukallakin aikataululla.

– Menu on sovellettu ja tuunattu sopivasti perinteitä ja uutta yhdistäen, valmiiden suosikkiherkkujen pohjalta, Johanna sanoo.

Ilmassa innostusta, jännitystä ja uusia eväitä

Ilkka tekee ruokaa Rieskalähteen koululla päivittäin 1 400 hengelle. Johanna osallistuu vastaavan lounasmäärän valmistamiseen Runosmäen ravintokeskuksessa. Annariina taas tekee kiertävän kokin töitä eri kouluissa. Vuoden vaihteen jälkeen hän aloittaa vakituisena Turun klassillisessa lukiossa.

Tulevaa finaalia joukkue odottaa jännittyneellä mielellä: kilpailu on loistava paikka oppia monenlaista uutta ja tutustua uusiin kasvoihin. Kilpailu on oiva kattaus koko alan parhaista ja haastavimmista puolista.

– Keittiössä ei ole kahta samanlaista päivää, ja tiivis tahti on tullut jo osaksi arkirutiineja. Omat haasteensa tuovat lisääntyneet allergiat, ja niiden huomioiminen. Siksi kilpailuresepteissämmekin on mukana mm. laktoositon ja munaton vaihtoehto, turkulaiset tarkentavat.

Ruoan laitto: työ, harrastus ja elämäntapa

Tie keittiöön ja kokinhatun omistajaksi on jokaisella kulkenut eri polkuja. Johannalle on myös ruokasalin puoli tullut tutuksi aikaisempien tarjoilijantöiden puolesta. Annariina on kymmenvuotiaana ollut pyörittämässä sukulaisen ravintolassa pitsapohjia ja ilmoittanut, että isona hänestä tulee jäätikkö… eli kylmäkkö.

– Äitini taas kertoo, että minussa tiesi olevan kokinainesta jo pikkupoikana, kun pudotin kennollisen kananmunia lattialle, hymyilee Ilkka. Kaikki team-turkulaiset tunnustautuvat perusruoan ystäviksi. Heille maistuvat sekä kinkkukiusaukset että broileripastat. Eikä ruoanlaitto ole pakkopullaa työajan ulkopuolellakaan.

– Suurin haaste ystäville ja sukulaisille kokatessa taitaa olla se määrä… Ruokaa kun on tottunut tekemään isoja satseja, niin kotikeittiössä sitä tulee ovista ja ikkunoista, päättää Johanna hymyillen.