Opettakaa lapsi tavoille
Aamulehdessä 23.9.2011 julkaistussa jutussa kerrottiin hyvinkin suorasti Pyynikin yläkoulun keittäjän arjesta. Oppilailla on selvästi tavoissa vielä opettelemista. Tamperelainen opettaja Tiina Keskinen kysyi kirjoituksessaan, miten ihmeessä lapset saataisiin arvostaman ilmaista kouluruokaansa?
Kurkut seinillä ja opet eväillä
Opettajilta poistettiin Tampereella pari vuotta sitten ateriaetu osana säästöjä. Nyt ruokalassa on valvovia silmiä vähemmän. Pikkusäästöllä on ollut iso vaikutus, kirjoitti Markus Määttänen 19.9.2011 ilmestyneessä Aamulehdessä.
Porvoossa taistelu pinaattiletuista
Helsingin Sanomien Sunnuntai-sivuilla esiteltiin 18.9.2011 episodi Porvoosta. Kaupungissa oli viime vuonna kysytty koululaisilta mielipiteitä kouluruoasta. Suosikkiruokalistan ykkösenä olivat pinaattiletut. Ja kuinka kävi? Ne poistettiin kouluruokien joukosta.
Kuntien satsaukset kouluruokaan samat jo seitsemän vuotta
Ruokatieto kertoi 16.9.2011 Kuntaliiton selvityksestä, jossa todettiin, että yhteen kouluateriaan käytettiin vuonna 2010 keskimäärin 2,73 e. Summa on noussut 51 senttiä kuudessa vuodessa. Aikuisten henkilöstöravintoloissa aterioihin sen sijaan käytettiin 4,2 euroa.
Lue koko juttu Ruokatiedon sivuilta »
Kouluruoassa kohennusta vaativat sekä laatu että arvostus
Kouluruoasta ei pidetä. Oppilaat kaipaavat kouluruokaa lisää makua ja vaihtelua sekä mahdollisuutta vaikuttaa ruokalistan sisältöön. Lisäksi ahtaassa ja hälyisessä ruokalassa lounas jää helposti syömättä. Näitä syitä syömättömyyteen listattiin yhteispohjoismaisessa kouluruokaselvityksessä, josta Ruokatieto kertoi 25.8.2011.